lauantai 27. lokakuuta 2012

Piirrustuksia

Ajattelin laittaa osan piirrustuksista, jollaiselta meijän talo tulee aikalailla näyttämään (näillä näkymin). Saa sitten kauempanaki sukulaiset vähän vihiä että missä sitä mennään ja mihin tähdätään ;)

Julkisivultaan ja pohjaratkaisuiltaan talo tulee olemaan ihan perustalo. Talomme tulee Sikla-taloilta ja heidän mallistostaan talo 118 on se mistä ollaan lähdetty muokkaamaan meille sopivampi talo. Varsinaisesti meijän talo projekti alko muhia ajatuksissa ihan toden teolla joskus 2012 toukokuun kieppeillä. Siitä lähtien ollaan rakennushommaa ajateltu enemmän ja vähemmän. Välillä tehtiin paljonkin asioita jo valmiiksi, mutta taas välillä asia muhi vain ajatuksissa. No kaikilla asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on aikansa ja paikkansa.

Ja niitä kuvia siis...


Kuten jo mainitsin, niin julkisivu tulee olemaan aika perus ja toisaalta osittain perinteinen. Sellasia perus ja perinteinen ihmisiä rakkaan mieheni kanssa ku ollaan..;)


Ja näinikkään talosen päätyset.


Ja sitten pohjaratkasuja. Pääajatus, josta lähdettiin oli että keittö-olohuone -kombo pysyy yhtenäisenä ja avoimena. Sen ympärillä makuuhuoneet, pesutilat ja kodinhoitohuone vaihtoivat paikkoja moneenkin kertaan. Tällainen se nyt sitten ois. Kodinhoitohuonehan voisi aina olla isompi, mutta näillä nyt mennään. Kaiken kaikkiaan ja loppujen lopuksi ollaan tyytyväisiä.


Ja sitten asemapiirrustus, josta siis vähän näkis miten se talo sitten sijoittuu tontille.

Jännityksellä käydään aina tontilla kattomassa, että mitäs nyt on tapahtunu. Ja vaikka ei ois mitään suurempaa tapahtunukaan, niin ainaki fiilistellään siellä.


P.S. Ois ihan kiva saaha jotain kommentteja ku käytte kattoon. Tai vaikka ees näpätkää kohtaa "kävin  lukemassa". Ois niin kiva! =D

lauantai 20. lokakuuta 2012

Jotain on tapahtunut

Eli talon rakennushommia on tässä viime aikoina setvitty. Haapajärvellä siis tämä meijän tontti sijaitsee ja nyt tontista joitain kuvia. Myöhemmin lisää raksa-asiaa tulossa.





Ja sitten vielä panoraamaa tontista. Tie näyttää hassulta ihan kuin olis kulma tuossa, mutta oikeesti tie on suora ja päättyy koivuihin.


Että näin..=)