Voi sitä silmien loistetta ja intoilun määrää, kun Manu pääsi käymään loppukesästä silloisessa harjoittelupaikassa. Siellä oli kaikkea mitä piti nähdä ja kokeilla. Tässä nyt vain yksi maistiais-kuva.
Lapsen ilo ja riemu on niin aitoa ja ihanaa!
Nukkuvan lapsen katsominen, sitä voisi tehdä aina ja pitkään.
Voin oikein tuntea sen "unen tuoksun"!
Niinhän sitä sanotaan, että nukkuvan lapsen, liikkuvan veden ja elävän tulen katsomiseen ei "väsy" koskaan.
Ihania muistoja viime kesältä/syksyltä.
Tästä kuvasta tuli itelle heti erilaisia "merkityksiä" mieleen. Esimerkiksi kuinka poikien ikä "näkyy" kuvassa. Pojat siis lähti vain kävelemään siltaa pitkin ja oli pakko ottaa kuva kun se oli niin söpöä. Eli Santeri on vielä niin "pieni" että tarkistaa tuleeko äiti tai isi perässä. Ei uskaltaisi mennä yksin kauas. Manu taas luottaa että joku seuraa ja uskaltaa mennä eteenpäin. Samalla tukee, saattaa ja suojelee pikkuveljeä (kuten pääosin muulloinkin arjessa).
Hassua tää kaikki ja niin ihanaa!
Nauttikaa tästä ajasta kun lapset on pieniä ja siinä lähellä, eikä pitkin maailmaa!
Rakkautta on... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti